Tämä aihe on ristiriitainen, mutta tarpeellinen. On hyvin humaania, että 2000 vuoden aikana jopa maailman laajimpaan maalliseen kirkkoon on tarttunut maailmasta lähtöisiä käytäntöjä ja uskomuksia. Tarkoitukseni onkin nostaa nimenomaan niitä esiin. Ei tuomita ketään, tai heittää kokonaista kirkkokuntaa kiirastuleen tai helvettiin. Olen kuitenkin huomannut katolisten isien puhuvan ristiriitaisesti. Ja jostain syystä he ovat itse sokeita näille ristiriidoille.
Haluan heti alusta lähtien painottaa, että rakastan jokaista katolisen kirkon jäsentä. Kirkon jäsenistö tekee hyvää työtä uskossa elämisen tukemiseksi ja sanan opettamiseksi. Kritiikkini kohdistuu vain ja ainoastaan asioihin. Ei ihmisiin.
Kirkkolaki
Olen osallistunut tammikuusta lähtien katolisen uskon johdantokurssille. Koska olen eräänlainen kristittyjen uskon kuntien sekoitus, arjessani on myös katolisia viitteitä. Olenhan kuluneen vuoden sisään löytänyt itsestäni piirteitä monista muistakin kirkkokunnista. Se ei ole ihme, meitä kaikkiahan yhdistää sama Kristus.
Olen aikaisemminkin puhunut siitä kuinka Kristuksen seuraaminen ja Hänen ruumiissaan oleminen on se todellinen kirkko. Nämä maalliset kirkkokunnat ovat olemassa vain tukeakseen meidän uskon elämää tässä maailmassa. Voit lukea sen artikkelin tästä linkistä.
Eilinen kurssi-aiheemme oli ripittäytyminen. Tämä kerta vahvisti monta asiaa, joita nostan nyt muidenkin luettavaksi. Touko-kesäkuussa otin joitain aiheita esiin kirjeenvaihdossa yhden kurssin luennoitsijan kanssa. Valitettavasti hän vastasi oletetulla tavalla eli kirkkolailla. Josta päästäänkin itse aiheeseen.
Kanoninen oikeus
Katolisen kirkon laissa, eli kanonisen oikeuden lakikirjassa, on idässä yli 1500 kohtaa (eli kanonia) ja lännessä yli 1700. Tämä on surkuhupaisaa, sillä apostolit itse ymmärsivät Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, ettei Kristus halua sälyttää lakia ihmisten niskaan. Pietari itse totesi, ettei pakanoiden niskaan pitäisi asettaa ijestä, jota ”eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa”. (Apostolien teot 15:10.) Pietari nimenomaan nostaa esiin, kuinka sellainen taakka kuormittaisi Jumalaa, sillä Hän meidän syntimme kantaa.
Joten, kun eilen kuuntelin muun muassa “miten vakava rike on jos ei ripittäydy vähintään kerran vuodessa”, sillä silloin “ei oikeastaan ole kyllin puhdas vastaanottamaan eukaristiaa (eli ehtoollista)”, olin jokseenkin yllättynyt. Sen sijaan, että ihmistä kannustettaisiin tulemaan Kristuksen rakkauden ääreen missä tilanteessa tahansa, hänen niskaansa lyödään papiston toimesta myllynkivi joka painaa hänet vähintään kiirastuleen tai jopa helvettiin.
Kapitalismi vai katolismi
Katolisen kirkon näkemyksen mukaan, saadakseni oikeuden ripittäytyä Jumalan hyväksymälle syntien anteeksi antajalle, eli katoliselle tai ortodoksi papille, tulee minun ostaa itselleni niin sanotusti kirkon jäsenyys. Rippejä kun ei kuunnella, kuin äärimmäisessä hätätapauksessa (ollessasi kuoleman kielissä) muilta kuin kirkon jäseniltä. Ainoastaan ripittäytymällä saat oikeuden osallistua eukaristiaan, sillä katolisen opin mukaan ehtoolliselle saa osallistua vain armon tilassa. Ja tätä ei voi siis saavuttaa kuin ripittäytymällä joko katoliselle tai ortodoksi papille. Näin ollen kaikki muut kuin ko. kirkon jäsenet ovat ehtoollisen ulkopuolella. Saadakseen tämän tiedon ja ymmärryksen sinun tulee lukea ja omaksua useampaa kirkkolain kohtaa.
Huomautin eilen, että tämä kuvio muistuttaa minua kirkon mustista ajanjaksoista. Myydään jäsenyys, jotta saat rippi mahdollisuuden, jonka kautta saat vihdoin armon. Luennoitsija, katolisen kirkon isä, luuli minun tarkoittavan anekauppaa, johon en suoraan viitannut. Motivaatio on kuitenkin mielestäni sama. Kirkko ottaa maksun, jotta saat oikeuden pelastukseen. Ilman maksua oikeutta ei ole. Mitä siis ymmärsin väärin?
Katolinen kirkko ja protestanttiset seurakunnat
Aiheellisesti luennolla heräsi myös kysymys siitä, tulkitseeko katolinen kirkko siis, että esimerkiksi luterilaiset uskovaiset ovat taivaan ulkopuolella. Tähän kysymykseen isä naurahti “Ei tietenkään!” Mutta, luennon jatkuessa kävi ilmi, että katolisen kirkon laki käytännössä tarkoittaa juuri tätä. Sillä laki itsessään määrittää ripittäytymisen sakramentiksi, joita voi suorittaa vain apostolien seuraajat. Muut kuin ortodoksit ja katoliset jäävät niiden ulkopuolelle.
“Katolisen kirkon virallisen kannan mukaan protestanttisten kirkkojen pappeutta ei tunnusteta sakramentaalisena pappeutena, eikä heillä näin ollen katsota olevan apostolista seuraantoa (apostolista suksessiota) tai valtaa toimittaa katolisessa mielessä päteviä sakramentteja, kuten ehtoollista (eukaristiaa).” Näin asian tiivisti ystävällisesti google.
Jumalan Henki ei ole rajattu maallisiin rajapyykkeihin
Kuten olen kertonut, olen nähnyt Suomessa luterilaisessakin Jumalanpalveluksessa kuinka Kristus vuodattaa verensä ehtoolliseen. Koska tässä artikkelissa käsittelen nimenomaan katolista kirkkoa, niin joudun toteamaan uudelleen: Katolisen kirkon Jumala ei ole näemmä kaikkivoipainen, vaan ihmisen lakikirjalla sidottu ihmisten toimiin. Kysymys siis kuuluukin, ketä he seuraavat?
Kysymykseni on tarkoituksella provosoiva. Katolisen kirkon opetus, ripittäytyminen ja muutkin sakramentit, ovat tosiaan peräisin ensimmäisiltä opetuslapsilta. Katolinen kirkko puhuu oikeasta, ainoasta Jumalasta. Mutta he ovat sokeutuneet, eivätkä näe kuinka ovat maallisilla uskomuksillaan niin sanotusti kastroineet Hänet. Ilmankos kirkoissa ei ole enää opetuslapsia jotka kykenevät parantamiseen. Jumalalta on viety voima toimia Jumalana, pelastajana ja vapahtajana. Todellinen usko on hiipunut jossain parin vuosituhannen varrella. Sen sijaan maalliset uskomukset ovat nousseet valitettavan suureen osaan.
Kun jäsenmaksukaan ei perustu uskoon, luottamukseen ja vapaaehtoisuuteen, vaan velvoitteelliseen vastavuoroisuuteen, on astuttu kapitalismiin. Ei luoteta siihen minkä Jumala antaa, vaan siihen minkä silmä näkee ja käsi tuntee. Vanhurskauden autuus on karsittu ja uskosta on tullut ehdollista.
Kun aletaan sanella missä ja kenessä Jumala voi toimia, on unohdettu todellinen taivaallinen rakkaus ja laupeus.
Ylpeys ja inhimillisten instituutioiden rajat
Olisihan se uskomatonta, jos ihmiskunta ei sortuisi siihen edes silloin tällöin. Meillähän on kokonainen Vanha Testamentti todistamassa siitä, kuinka uskollisimmatkin sukupolvet kompuroivat ylpeyteen.
Kuten alussa sanoin, ja aikaisemmin toin esiin, on nykyinen katolinen yhteisö täynnä kultaisia, vanhurskaita Kristuksen seuraajia. Kun tuo luentoa pitävä isä huudahti “Eihän toki!”, hänen äänensä oli Henkeä ja Rakkaus tuli siitä läpi. Samalla kuitenkin kuulin rakenteiden natisevan. Tämän isän Jumala on kaikkivoipainen. Tämäkin isä (monet muut mukaan lukien), tietää olevansa vain yksi mies, Jumalan instrumenttina.
Maailman lasten tapoihin samaistuminen
Tältä samaiselta isältä kysyin aikaisemmin miten aikuinen voi saada kasteen. Olin järkyttynyt kuullessani, että se prosessi kestää katolisessa kirkossa vuoden tai jopa puolitoista vuotta. Vaatimuksena on nimenomaan tämän, vuoden kestävän, kurssin suorittaminen. Vasta sen jälkeen olet saanut oikeuden tulla kastetuksi, ja näitä kastetilaisuuksia järjestetään pari kertaa vuodessa. Ei siis tarpeen mukaan, vaan tiettyinä ajankohtina.
Jälleen kerran, maalliset käytännöt ovat ujuttautuneet varsinaisen työn tielle. “Haluamme varmistua, että kastettava todella ymmärtää mitä katolisuus on”.
Aivan.
Hengen lapset, jotka eivät ole tästä maailmasta
Ei “mitä kristittynä oleminen on”. Ei “Jumala on sinut selkeästi kutsunut”. Sen sijaan, että katolinen isä antaisi lampaalle kasteessa Hengen lahjan ja katsoisi miten Jumala työskentelee hänessä, halutaan hänen ensin ymmärtävän millaisen jäsenkortin hän on hankkimassa.
Onko sillä väliä jääkö kasteen saanut tietyn maallisen kirkon jäseneksi, kun hänet on otettu osaksi Kristuksen ruumista? Ilmeisesti katolisen kirkon mielestä on hyvin paljon. Heidän kirkkoonsa ei hyväksytä ketä vain. Anteeksi, korjaan; Hyväksytään toki, mutta kestävyys testataan ensin.
Totesin jo keväällä, että katolismi on kuin kristittyjen vip-klubi. En tarkoittanut sitä kehuna.
Osana samaa ruumista
Voimme jokainen iloita jokaisesta uudesta kristitystä. Missä tahansa hänet onkaan kastettu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Tiedän muun muassa protestantti papin, joka oli eräänä kesäpäivänä, lomansa ohessa, kastanut nuoren naisen siltä seisomalta läheisessä järvessä, kun tämä nainen oli sitä pyytänyt. Tilanne päättyi siihen, että molemmat kokivat Isän rakkauden sydänjuuriaan myöten.
Kysyin kesäkuussa katoliselta isältä tekisikö hän saman, jos Henki häntä pyytäisi. Hän vastasi katolisen kirkon lailla. Kysyin myös, kuka paimen kestää sellaisen tuomion, jos tämä lammas otetaan Herran huomaan ennen kastepäivää. En ole saanut vastausta. Jos joku paimenista tällä tavoin koetellaan, niin rukoilen heille Hengen voimaa, sekä taivaallisen tahdon ja oikeuden toteutumista.
Mistä tässä kaikessa on kyse?
En tuomitse katolista kirkkoa. En tuomitsen sen jäsenistöä. Tarkoitukseni on herättää keskustelua siitä, mikä kaikki on tullut matkalla kyytiin maailmasta ja mikä Jumalalta. Rukoilen tämän artikkelin saavuttavan sen lukijakunnan joka sen on tarkoituskin. Julkaisen sen Hengen pyynnöstä. Tämä on se tapa jonka Herra on minulle antanut.
Rakkaudesta, ilosta, onnesta, yhdestä Jumalasta
Voisin vielä lopuksi kertoa kuinka johdantokurssin luennon lopussa kävimme pienemmällä porukalla keskustelua siitä, miltä ripittäytyminen tuntuu. Keskustelussa oli osallisena vain protestantteja, jotka kaikki ovat kastettu jo kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Keskustelu oli täynnä rakkautta ja kiitollisuutta. Paras puoli maallisissa kirkkokunnissa tuli siinä esiin. Jokainen arvostaa sitä taustaa josta tulee. Jokainen on onnellinen johdatuksesta joka on tuonut heidät tämän opin piiriin. Sydämeni oli pakahtua siitä rakkauden määrästä ja se suorastaan lauloi ylistystä Jumalalle.
Virheistä oppimisesta
Synnintunnustuksessa on kuitenkin kyse sielunhoidosta. Jotain menneisyyden tapahtumaa valotetaan, siitä otetaan opiksi se mikä siitä saadaan. Lopulta siitä päästetään irti ja matka jatkuu kevyemmin eteenpäin. Olisiko siis aika käydä katolisen kirkon sisäinen trauman purku läpi? Voisiko siellä olla tilaa raottaa tiukasti suljettuja ikkunoita ja päästää kirkkaus uudelleen sisään?
Anteeksiannosta
Nämäkin kanonit, jotka sulkevat protestanttiset suuntaukset Kristuksen ulkopuolelle, ovat käsittääkseni peräisin 1500-luvulta, jolloin protestanttien irtautuminen tapahtui. Ovatko silloiset päätökset ja ratkaisut siis ajankohtaisia nykypäivänä?
Pyhimykseksi julistamiseenkin on olemassa prosessi, jossa asia nostetaan esiin ja sitä tutkitaan Hengen voimin. Voisiko samaa kanonisointi prosessia toistaa kanoneille?
Kristittyinä olemme yhtä
Olemme osa yhtä ja samaa Kristuksen ruumista. Älkäämme unohtako sitä.
Mitä tunteita tämä kirjoitus herättikään, pyydän että tuot ne ensisijaisesti Jumalan eteen. Anna ne Hänelle ja kysy mitä Hän haluaa sinulle opettaa tai sanoa. Tämä on kuitenkin vain yhden naisen käsistä muodostunut sana kokoelma. Jumala on se joka antaa sanoille merkityksen ja puhaltaa niihin elämän.
Kuulun niihin Kristuksen seuraajiin, jotka odottavat Herran vanhurskaiden paimenten heräämistä. Opetuslapseus ei ole kuollut ja parantamisen taito on edelleen Herran annettavissa. Keskitymme mielestäni keskustelussa liikaa lopunajan enteisiin, sen sijaan että kysyisimme “Mitä voin rakentaa nyt?” Näissä kysymyksissäni Herrani on ohjannut minut tämän kirjoituksen aiheiden pariin. Jään seuraamaan Hänen luomistyötään asian tiimoilta.
Tätäkin artikkelia kirjoittaessa olen rukoillut oikeita sanoja. Kirjoitin vasta saavutettuani rauhan ja rakkauden tilan. Tämän tekstin tarkoitus on rakentaa, ei tuhota.
”Sillä minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun suunnitelmani ovat rauhan eivätkä tuhon suunnitelmia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”
Jeremias 29:11
Vastaa