Pimeyden aseet Taivaan käyttöön: Kristittynä nykymaailman ristiriidoissa

Tänään on ristiriitaisuuksien päivä. Se enteilee tuttuun tapaan jonkinlaista laajenemista. Vanhan sortumista ja valon määrän lisääntymistä. Mutta tämä vaihe ei ole mukava. Koen ympärilläni kasvavaa ja kytevää vihaa. Itse olen pohjimmiltani rauhassa ja tasapainossa. Tässä hetkessä tunnen kuitenkin tunteen nousevan, ja se kohdistuu maailmaan. Ei ihmisiin, ei luotuihin asioihin, vaan Maailmaan.

Kristillinen elämäntapa: miksi motiiveilla ja tarkoitusperillä on merkitystä?

Viime artikkeleissani olen parhaani mukaan yrittänyt selittää teille sitä, kuinka teoissa on kyse ennen kaikkea motiiveista. Rahaa voi käyttää monella tavalla ja monista eri tarkoitusperistä. Synti-artikkelissani muistutin siitä, kuinka esimerkiksi viittaaminen tarkoittaa eri asioita ympäröivästä tilanteesta riippuen. Nykyisessä luokkahuoneessa se on hienoa, mutta taannoin kokouksessa, jonka puheenjohtajana toimi muuan Adolf Hitler… Ymmärtänette, mitä tarkoitan.

Jokin aika sitten päädyimme kristityssä ryhmässä keskustelemaan joogasta. Kommentteja aiheesta tuli joka suuntaan. Monet suhtautuivat asiaan varauksella, eikä turhaan. Yksi osasi kertoa perehtyneensä joogan syntyyn ja siihen, kuinka liikesarjat juontavat juurensa väärän jumalan palvonnasta. Siitä huolimatta jooga liikuntalajina, ilman uskontoa, on vain kehon liikettä, kuten kävely tai tanssikin.

Voivatko kristityt käyttää joogaa ja muita maailman asioita Jumalan työhön?

Jos karsisimme elämästämme kaiken, mitä on joskus käytetty saatananpalvonnassa, meille ei jäisi mitään tehtävää. Emme voisi edes puhua tai kirjoittaa. Kun sen sijaan otamme jotain rumaa ja pimeää maailmasta ja pyhitämme sen Jumalan ja Valtakunnan työhön, alamme jakaa ympärillemme valoa.

Tämä toimii ympärillämme molempiin suuntiin. Ääriesimerkkinä mieleeni nousevat vanhat pappien tekemät lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset. Pimeys otti jotain valoisaa ja julisti sen omaan käyttöönsä.

En tosiaan suosittele ketään menemään ohjatulle joogatunnille ja hokemaan siellä sokeana mantroja, joiden sanojen merkitystä ei ymmärrä. Sen sijaan suosittelen löytämään itselle sopivan liikuntamuodon ja aloittamaan jokaisen harjoittelukerran lyhyellä julistuksella Jumalalle. Häntä ja Hänen työtään varten me itsestämme huolehdimme.

Kristillinen jooga: Kristus-keskeisiä vaihtoehtoja

Jos joku sattuu pitämään vaikkapa mantrojen äänien värähtelystä kehossaan, suosittelen valitsemaan omat Kristusta puhuttelevat litaniat. Ja vinkkinä sekin, että Suomeen on vihdoin tullut kristillistä joogaa.

Eräs jooga keskusteluun osallistujista tiesi kertoa kokemustarinan kristitystä naisesta, joka osallistui kerran joogakurssille. Ensimmäisen tunnin alussa ohjaaja oli kävellyt huoneen eteen ja todennut: ”Jahas, täällä onkin joku kristitty paikalla, kerta henkioppaat eivät voi laskeutua.”

Mielestäni tämä jo itsessään kuvaa sitä, kuinka mahtava meidän Jumalamme on. Taistelu on Hänen, eikä Hän päästä meitä minne tahansa huvin vuoksi. Tuostakin kokemuksesta poikii tämänkin artikkelin myötä edelleen uutta hedelmää.

Kristinusko ja tekoäly: nykymaailman ristiriidat

Nyt lukija alkaa miettiä, miten tämä liittyy siihen vihaan, jota tunnen. Se liittyy sen nostamaan ristiriitaisuuteen. Yritän pitää mieleni ja äänensävyni valoisalla puolella, jottei tästä artikkelista tule liian synkkä. Se ei ole tänään helppoa.

Meitä suomalaisia ovat puhuttaneet kuluneina viikkoina datakeskukset. Erityisesti Googlen tarjoama suora maamme raiskaaminen. Toki tuokin tapaus huuhtoi todella hyvin esiin ne epäkohdat, joita lainsäädännössämme on. Eli onko tapaus pelkästään ikävä vai kenties siunaus synkissä vaatteissa? Sen näyttää aika.

Datakeskukset, pilvipalvelut ja tekoäly: missä digitaalinen sisältömme sijaitsee?

Jälleen kerran istuin rukoilemaan, ja mieleeni nostettiin muisto sieltä yhdeksänneltä luokalta. Teimme ATK-tunnilla nettisivun. Kysyin lopulta opettajalta, mihin ne oli nyt tallennettu. Sillä siihen asti kaikki tieto oli tallennettu joko tietokoneelle tai disketille, kuitenkin johonkin konkreettiseen. ”Kun ei ne nyt tässä ilmassakaan leiju”, totesin. Opettaja nauroi, koska hän ei ymmärtänyt sarkasmiani.

Siitä tähän päivään, ja vihdoin se kaikki, mitä olemme luoneet ja tallentaneet siihen ”näkymättömään” paikkaan, on tulossa omalle takapihallemme. Nyt olemme järkyttyneitä siitä, miksei kukaan kertonut.

Meille on myyty kytkynä näkymättömiä pilvipalveluita jo vuosia. Olemme siirtyneet konkreettisista valokuva-albumeista digitaalisiin sisältöihin. Luoneet valtavia arkistoja pelkästään ruokakuvista ja hassuista kissavideoista. Emme ole koskaan pysähtyneet miettimään, mihin se kaikki menee. Missä se kaikki on.

Nyt areenalle on astunut tekoäly, jonka myötä kapasiteetti on kasvanut. Serkkuni ilmaisi sen järkevästi: ”Kun sitä ei saa edes pois päältä, esim. Googlessa se on päällä oletuksena.”

Teknologia, energiankulutus ja vastuulliset valinnat

Näillä työkaluilla voi tehdä paljon hyvää. Aikoinaan sähkön keksiminen mullisti ihmisen elämän. Valoa kansalle! Varsin onnellinen slogan.

Viime vuosina sähköyhtiöt ovat jatkuvasti tuputtaneet minullekin sopimusta, jolla lupaavat 2 000 kWh käyttöä kuukaudessa kiinteään hintaan, vaikka en käytä sitä vertaa edes koko vuonna. Kaikki tämä on sokaissut ihmiset juoksemaan onnellisina eteenpäin, kunnes nyt itketään kallista sähkön ja ruoan hintaa.

Piruvieköön, emme edes avaa auton takakonttia enää kahvasta, vaan nappia painamalla. Emme heilu syksyisin haravan varressa tai kömmi sohvalle vanha, kulunut kirja kädessämme.

Mitä Raamattu kertoo pimeydestä ja nykymaailmasta?

Emme ole opetelleet käyttämään sitä, mitä meille on annettu. Tässä on se lopputulos. Pimeys on niellyt pohjattomaan kuiluunsa kaiken, minkä olemme sille antaneet. Nyt kun on pimeää, olemme hädissämme.

Meille kristityille tämä ei tietenkään tule yllätyksenä. Kaikki tämä lukee Raamatussa. Näin sen tulee mennä, ja pahempaa on luvassa. Terveisin tänä aamuna Ilmestyskirjaa lukenut.

Maailman vihaaminen ja ihmisten rakastaminen kristityn näkökulmasta

Vihaan siis maailmaa. Ja sillä tarkoitan pimeyttä, pimeitä voimia. Rakastan ihmisiä. Vaikka tyhmiä ja sokeita toisinaan ovatkin. Ihmisten kekseliäisyys on omaa luokkaansa.

Valitettavasti tällä maapallolla on kaksi voimaa, ja meidän tehtävämme on valita, kumpaan tartumme. Luovunko tekoälyn käytöstä ja turhista valokuvista, joilla perikuntani ei tee mitään, jättäen kapasiteettia tekoälyn käyttöön esimerkiksi syöpäseulonnassa?

Tekoälyn vastuullinen käyttö kristityn elämässä

Vaikeaa se on. Olen itsekin luonut tekoälykuvia ihan jo tätä sivustoa varten. Monet teistä kuitenkin huomaavat, etten luo koko ajan uusia kuvia, vaan pyöritän noita samoja. Juuri siitä syystä. Käytän sitä työkaluna, en viihteenä. Pieni kuvakirjasto riittää.

Olen pyhittänyt tämän kaiken Jumalalle Valtakunnan työhön. Kunhan tämä artikkeli on kirjoitettu, käärin auki joogamattoni ja liikutan itseäni palvontamusiikin pauhatessa.

Vaikka tunnen vihan kasvavan, teen silti tämän osani ja tuon valoa. Moni teistä varmasti arvaakin, että ympärilläni on pyörinyt ajatus tästä verkkosivustakin. Se on kuitenkin luotu Jumalan johdatuksesta ja Hänen työtään varten, joten jätän sen olemaan.

Kristityn kutsumus: valon tuominen maailmaan

Jos lakkaisimme ottamasta pimeitä työkaluja taivaan työhön, pimeys voittaisi. Emme siis voi jäädä vain paikallemme makaamaan tuppisuina. Herra on meidät tähän aikaan sijoittanut, ja Hänen avullaan istutamme omat siemenemme.

Emme voi estää tätä hetkeä olemasta. Voimme kuitenkin julistaa, että omassa elämässämme tapahtuu ainoastaan taivaallinen tahto. Maailmalle vastalauseena kirjoitin tämän artikkelinkin. Jumala sen siunatkoon Poikansa nimessä. 💛

Mitä ikinä eläessämme teemmekään, tehkäämme se Jumalasta käsin. Hän hengittää elämän siihen, minkä on tarkoitus kukoistaa.

Kristillinen opetuslapseus pimeyden maailmassa

Tänään, tässä hetkessä, en kuitenkaan ihmettele, miksi monet valaistuneet kristityt ovat valinneet hyvin vaatimattoman elämäntyylin. Täällä eläminen on tuskaa. Mitä vähemmän leikimme maailman leikkejä, sen parempi.

Jokaisella meillä on oma ristimme kannettavana, mutta onneksi emme kanna sitä yksin.

Opetuslapseus ei ole helppoa, mutta se on palkitsevaa. Nykymaailmassa emme tartu ristin ritareiden tavoin konkreettisiin miekkoihin, vaan näihin moderneihin maallisiin aseisiin. Kukin sillä kapasiteetilla, joka meille on annettu.

Kukoistakaa, Rakkaani, riippuen Kristuksessa ✨

Rukoilen elämäänne taivaallisen tahdon ja oikeuden toteutumista 💛

Tämä The Chosen mainos osui tänään silmiini. Vaikka maailma ajattelee, että Hänet otettiin väkisin. Todellisuudessa Hänet annettiin. Totuus on meidän motiiveissa ja siinä Kuka meidät lähetti.


Discover more from Inspire to Bloom

Subscribe to get the latest posts sent to your email.

Posted in , ,

Vastaa

Discover more from Inspire to Bloom by Janica

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading